Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Kirjoittaja
Perheemme ruokaohjeita sekä leivonnaisia. Kotiruokaa laitan lähes päivittäin, sillä perheeseemme kuuluu minun ja mieheni lisäksi 4 iloisen vauhdikasta poikaa =) 8v, 7v, kohta 2v sekä toukokuussa -08 syntynyt vauva pitävät huolen siitä, että äidin elämä ei käy tylsäksi vaan tekemistä riittää! Perheessämme ei syödä punaista lihaa, joten valmistamani ruoat ovat pääosin broileri- ja kasvispohjaisia. Osa ruokaohjeista ja etenkin määristä saattaa tuntua isoilta, mutta olen itse kokenut helpoimmaksi laittaa ruokaa kerralla suuremman määrän, jolloin lopun voimme lasten kanssa syödä seuraavana päivänä lounaalla tai pakastaa kiireisten päivien varalle.
25.02.2008 - 21:35

Tämä oli etenkin lasten herkkuruokaa, maistui kyllä hyvin aikuisillekin Italialaisen salaatin kanssa!

 

n. 300 g pätkäspagettia

300 g hunajamarinoituja broilerisuikaleita

(1 sipuli)

2 rkl vehnäjauhoja

1 prk ruokakermaa (7%)

noin 2 dl vettä

1/2 kanaliemikuutio

tuoretta basilikaa

ripaukset mustapippuria, paprikajauhetta ja currya

1/2 pss pakastemaissia

Pinnalle: juustoraastetta

 

Keitä spagetti, ja huuhdo ja valuta se hyvin. Ruskista broilerisuikaleet ja sipuli pannulla. Lisää vehnäjauhot ja sekoita jauhot broilereiden joukkoon. Lisää ruokakerma ja vähän vettä, sekä mausteet. Anna kiehua hiljalleen muutaman minuutin ja lisää vettä jos kastike tuntuu paksulta. Kaada sekaan maissit  ja silputtu basilika. Sekoita spagetti kastikkeen joukkoon ja kaada seos voideltuun uunivuokaan. Ripottele pinnalle juustoraaste ja paista 200 asteessa, kunnes pinta on hieman ruskistunut (noin 30 minuuttia). Tarjoa raikkaan salaatin tai ketsupin kanssa.

 

 

20.02.2008 - 22:15

Tämä ruoka on ehdottomasti yksi omista lempiruoistani (vielä parempaa ilman broileria pelkkänä  kasvisversiona). Piti ihan selata koko Kana/broileri-kategoria läpi, enkö tosiaan ole tätä aiemmin tänne laittanut vaikka niin usein tätä teenkin. Tässä nyt sitten ohje =)

Erilaisia juureksia kuorittuna (ainakin perunaa, porkkanaa, bataattia, juuriselleriä, palsternakkaa), yhteensä pari kiloa

1-2 sipulia

muutama valkosipulinkynsi

300-450 g hunajamarinoituja broilerisuikaleita

noin 5 dl ruokakermaa (tai osa kuohukermaa ja loput vettä)

1/2-1 kanaliemikuutio

reilusti erilaisia yrttejä esim rosmariinia, timjamia, herbs de provencea

ripaus valkopippuria ja currya

 

Kuori juurekset ja sipulit. Pilko juurekset tasakokoisiksi paloiksi tai suikaleiksi (ei ihan raasteeksi). Hienonna myös sipuli ja viipaloi valkosipulinkynnet. Ruskista broilerit nopeasti pannulla ja kaada isoon uunivuokaan juuressuikaleiden kanssa. Kaada pannuun pari purkkia ruokakermaa ja murustele sekaan kanaliemikuutio sekä mausteet. Kuumenna samalla sekoittaen, kunnes liemikuutio on liuennut. Kaada kerma-mausteseos vuokaan ja peitä vuoka foliolla. Paista vuokaa 175 asteessa pari tuntia, tai kunnes juurekset ovat kypsiä. Loppuajasta voit poistaa folion, jos haluat pinnan ruskistuvan. Lisää myös nestettä paiston aikana, jos vuoka tuntuu kuivalta.

 

16.02.2008 - 22:01

Tuli taas pitkästä aikaa tehtyä Quesadilloja, ja ne sitten maistuvat aina yhtä hyviltä! Ensimmäistä kertaa laitoin annokseeni lisäkkeeksi Paholaisen hilloa, ja se sopi tähänkin ruokaan tosi hyvin. Salsaa ei lisäksi tarvinnut ollenkaan, sillä hillo antoi mielestäni ihan riittävästi tulisuutta.

Täytteeksi laitoin tällä kertaa ruskistettuja, hunajamarinoituja broilerisuikaleita, sipulia ja paprikaa, jotka oli maustettu Old el Paso -faijitamausteseoksella. Täytteen sekaan sekoitin reilusti raastettua Cheddar-juustoa (Riitan herkku). Lisäkkeenä tällä kertaa oli salaattia, kurkkua, tomaattia, ananasta, lämmintä maissia, Valion Chili&mango-Fraichea, Guacamolea sekä Paholaisen hilloa. Nam!!

Tarkempia ohjeita täytteisiin sekä Quesadillojen tekoon löytyy aiemmista postauksista, esim. Quesadilloja Cheddar-juustolla sekä Vuohenjuusto-Quesadillat.

 

14.02.2008 - 21:44

Kettuterroristeilta löysin idean tähän ihanaan, hedelmäiseen ruokaan. Kmsu tosin oli tehnyt tätä possunfileistä, mutta minä vaihdoin niiden tilalle maustamattomia broilerin fileepihvejä. Hyvää, vaikka yleensä olen vähän vierastanut hedelmien käyttöä lämpimissä ruoissa. Kiitos Kmsu jälleen kerran ihanasta ohjeesta!

 

noin 600 g broilerin fileitä

2 rkl Oivariinia

3/4 tl suolaa

1 tl sitruunapippuria

2 dl kermaa (laitoin 2,5 dl 7% ruokakermaa)

1/2 dl mangochutneya

1 punainen chili

1 valkosipulin kynsi

1 tlk (425 g) säilykemangoa

1/2 rkl limetti- tai sitruunamehua

Paista broilerinfileet pannulla Oivariinissa molemmin puolin ruskeiksi. Ripota fileille suola ja pippuri. Lisää kerma, mangochutney, kuutioitu chili ja valkosipuli. Valuta mango siivilässä ja kuutioi se pieniksi kuutioiksi. Lisää kastikkeeseen mangokuutiot ja limettimehu. Kuumenna kiehuvaksi ja anna hautua hiljelleen kannen alla noin 10-15 minuuttia.

 

Kettuterroristit tarjosivat lisänä tätä kookosriisiä:


3 dl jasmiiniriisiä

2 rkl Oivariinia

n. 1/2 dl kookoshiutaleita

Keitä jasmiiniriisit suolalla maustetussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan. Paahda kookoshiutaleet sillä aikaa puhtaalla, kuivalla pinnoitetulla pannulla. Käytä alhaista lämpöä, jotta hiutaleet eivät pala. Lisää kypsään, valutettuun riisiin juuri ennen tarjoilua Oivariini sekä kookoshiutaleet. Sekoita nopeasti ja laita tarjolle.

Minä hieman oikaisin, ja heitin lähes kypsän riisin sekaan kookoshiutaleet suoraan pussista =)


 

12.02.2008 - 22:24

Vielä löytyi pakkasesta yksi pussillinen tatteja, ja käytin ne tähän ihanaan pastakastikkeeseen. Loput pastat mies vei evääksi rakennukselle, ja kehui kovasti miten hyvältä maistui =)

4 kpl Atrian Pehmeän pippurisia broilerin ohutleikkeitä

1 sipuli

esikäsisteltyjä, kuutioituja tatteja

2 rkl vehnäjauhoja

noin 4-5 dl kevyttä ruokakermaa (osan voi korvata vedellä)

suolaa

timjamia, rosmariinia

 

Leikkaa broilerinfileet suikaleiksi. Hienonna sipuli pieniksi kuutioiksi. Ruskista broilerit pannulla tilkassa öljyä tai voita, lisää loppuvaiheessa tatit sekä sipulit. Pyörittele pannussa kunnes neste on haihtunut. Lisää pannuun jauhot ja sekoita hyvin. Lisää myös ruokakerma ja mausteet. Anna kastikkeen hautua miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia. Tarjoa keitetyn Tagliatelle-pastan kanssa. 

 

 

07.02.2008 - 21:10

Nopea ja helppo uuniruoka, kasviksia voi toki lisätä tai vaihdella sen mukaan mitä sattuu löytymään.

Maustamattomia broilerin minuuttipihvejä (1-2/syöjä)

Santa maria Chili explosion- maustesekoitusta myllystä

suolaa, currya, paprikajauhetta

1-2 paprikaa

1 iso sipuli

2 prk ruokakermaa

 

Ruskista broilerit kuumassa pannussa (öljyssä tai voissa) nopeasti molemmin puolin. Broilerin ei tarvitse kypsyä sisältä, koska se paistetaan vielä uunissa. Siirrä ruskistetut fileet uunivuokaan ja mausta hyvin. Pyöräytä vielä nopeasti pannulla viipaloidut paprikat ja sipulit ja kaada broilereiden sekaan vuokaan. Kaada päälle ruokakerma ja paista 200 asteessa puolisen tuntia.

 

06.02.2008 - 20:41

Pitkästä aikaa tein ruoaksi ihan "perinteistä" broilerikastiketta ja riisiä, ja maistui hyvin koko perheelle!

 

450 g hunajamarinoituja broilerin fileesuikaleita

2-3 rkl vehnäjauhoja

noin 2-3 dl vettä

1 prk ruokakermaa

1 kanaliemikuutio

1 pss Amerikansekoitusta (Apetit)

1 prk ananaspaloja liemineen

mustapippuria, currya, paprikajauhetta, sipulijauhetta

 

Ruskista broilerinsuikaleet öljyssä tai voissa. Lisää pannuun jauhot ja sekoita. Lisää neste vähän kerrallaan, samalla hyvin sekoittaen. Lisää myös kanaliemikuutio, mausteet, pakastevihannekset ja ananaspalat liemineen. Kuumenna kastike kiehuvaksi ja anna hautua hiljalleen kannen alla noin 5-10 minuuttia. Tarjoa riisin kanssa.

 

05.02.2008 - 21:29

Pari viikkoa sitten viikonloppuna ei jaksettu lähteä ruokakauppaan, vaikka jääkaappi ammotti tyhjyyttään. Pengoin pakkasesta ruokatarvikkeita, ja löysin rasiallisen yli jäänyttä riisi-broileritäytettä Enchiladaseista (oli vähän uudempaa satsia kuin tuo toissavuotinen, jonka ohje ja kuva linkitettynä =)). Uudesta vuodesta oli jäänyt avaamaton paketillinen tortillapohjia, joista keskimmäinen poika teki tämän ruoan lähes yksin!

Tortillapohjat voitelimme Kreikkalainen Valkosipuli -tuorejuustolla, päälle täytettä ja rullalle. Rullat nostelimme voideltuun uunivuokaan. Pinnalle ripottelimme vielä juustoraastetta, ja kaadoimme kostukkeeksi vajaan purkillisen 7% ruokakermaa. Paistoimme rullia 200 asteisessa uunissa, kunnes juusto vähän ruskistui (jos täyte on valmiiksi lämmintä, voi paistaa myös kovemmassa lämmössä vähemmän aikaa).

 

03.02.2008 - 22:08

Tälle lasagnelle meinasi käydä huonosti... Laitoin lasagnen uuniin, ja menin tekemään jotain toiseen huoneeseen. Kuulin kun pienin poika puuhaili keittiössä omiaan, ja tuli kohta perässäni olohuoneeseen. Vaikka lasagne oli ollut uunissa vasta vajaan 20 minuuttia, niin jokin kumma vaisto sanoi, että käynpä kurkkaamassa uuniin. Lasagne oli pinnasta ihan musta, sillä poika oli kääntänyt asteet yli kolmeensataan!! Taisi olla pikkuisella nälkä kun piti lisätä vähän vauhtia uuniin =)

Lasagnelevyjä

Pippurinen Broilerikastike:

650 g hunajamarinoituja broilerisuikaleita

öljyä tai margariinia paistamiseen

3 rkl vehnäjauhoja

noin 8 dl vettä (tai osa siitä ruokakermaa)

1 prk Creme Cuisine pippurisekoitusta (Fraichea?)

1 kanaliemikuutio

1 pss pakastemaissia

rouhittua mustapippuria

paprikajauhetta

(ripaus suolaa)

Juustokastike:

3 rkl voita tai margariinia

3 rkl vehnäjauhoja

noin 8 dl maitoa

ripaus valkopippuria ja suolaa

150 g juustoraastetta

Pinnalle: juustoraastetta

 

Ruskista broilerisuikaleet öljyssä kypsiksi. Lisää vehnäjauhot ja sekoita hyvin. Lisää osa nesteestä ja sekoita kastike tasaiseksi. Lisää kanaliemikuutio, ja loput nesteestä pikku hiljaa. Anna kastikkeen kiehua miedolla lämmöllä viitisen minuuttia. Lisää maissi sekä Creme Cuisine ja tarvittaessa lisää pipppuria ja suolaa. Anna kastikkeen kiehahtaa. Huom! Kastike saa jäädä melko löysäksi!

Valmista juustokastike. Sulata voi kattilassa (paksupohjaisessa tai teflon), lisää jauhot ja sekoita. Lisää maito pienissä erissä samalla hyvin sekoittaen, ettei kastikkeeseen jää paukkuja tai pala pohjaan. Mausta kastike ja anna kiehua muutama minuutti, jotta jauhot kypsyvät. Lisää juustoraaste ja sekoita tasaiseksi.

Lado ainekset kerroksittain vuokaan niin, että pohjimmaiseksi laitat broilerikastiketta, sitten lasagnelevyjä. Laita lasagnelevyjen päälle taas kerros broilerikastiketta, sitten juustokastiketta ja taas lasagnelevyjä. Tee kerroksia sen verran kun kastikkeita riittää, jätä päällimmäiseksi kerrokset molempia kastikkeita, ja ripottele pinnalle vielä juustoraastetta. Paista 200 asteessa noin 40-45 minuuttia. Anna vetäytyä vuokassa noin 10 min ennen tarjoamista.

 

24.01.2008 - 21:46

Tein ruoan siksi suoraan foliovuokiin, koska tarkoitus on laittaa vuokat pakkaseen "pahan päivän varalle". Maanantait ovat meillä usein näitä pahoja päiviä, koska olen silloin töissä myöhään ja käyn vielä samalla reissulla ruokakaupassa. Miehen on saatava lapsille nopeasti ruoka eteen koulun jälkeen että ehtivät illalla partioon.

Simpukan muotoista kaurapastaa (ehkä noin 500 g?)

650 g hunajamarinoituja broilerisuikaleita

öljyä tai margariinia paistamiseen

3 rkl vehnäjauhoja

n. 5 dl ruokakermaa

n. 5 dl vettä

1-2 kanaliemikuutiota

1 prk ananaspaloja liemineen

1-2 pss Puutarhurin vihannessekoitusta (pakaste)

150 g pizzajuustoraastetta

1 rkl rakuunaa

mustapippuria, currya, paprikajauhetta, valkopippuria, sipulijauhetta...

Pinnalle: juustoraastetta

 

Ruskista broilerisuikaleet öljyssä kypsiksi. Lisää vehnäjauhot ja sekoita hyvin. Lisää ruokakerma ja sekoita kastike tasaiseksi. Lisää kanaliemikuutio, ja noin puolet vedestä. Anna kastikkeen kiehua miedolla lämmöllä samalla sekoittaen. Lisää vettä tarpeen mukaan, kastike saa olla löysää sillä pasta imee paljon nestettä. Lisää myös ananaspalat liemineen sekä pakastevihannekset. Mausta kastike hyvin ja anna kiehua muutama minuutti. Lisää juustoraaste. Voitele vuoka ja kaada raaka pasta vuokaan. Valuta kastike pastan päälle, ja painele pintaa niin että pasta on kauttaaltaan kastikkeen peitossa. Ripottele pinnalle juustoraaste ja paista vuokaa 200 asteessa noin 35-40 minuuttia. Jos pinta tummuu liikaa, voit peittää sen esim. foliolla. Anna vuokan jäähtyä hetki ennen tarjoamista.

 

 

17.01.2008 - 20:26

Savipata on ollut taas pitkään unohduksissa, sillä omamme on pakattu varastoon muuttolaatikoihin. Löysin kuitenkin jokin aika sitten vanhemieni padan, ja teinkin siinä broileria sekä erilaisia kasviksia.

 

Kasviksia maun mukaan, minä laitoin porkkanaa, paprikaa, tuoreita herkkusieniä, sipulilohkoja ja kesäkurpitsaa.

Fetajuustoa (laitoin öljymarinotuja, jossa seassa mm. oliiveja)

Broilerinfileepihvejä

mausteita (rosmariinia, timjamia, mustapippuria...)

nesteeksi vettä, valkoviiniä tai kermaa, tai niiden sekoitusta

 

Laita pata likoamaan kylmään veteen vähintään pariksi tunniksi. Lohko kasvikset reiluiksi paloiksi, valuta fetajuusto (osan öljystä voi laittaa pataan antamaan makua). Lado kasvikset padan pohjalle. Ruskista broilerit nopeasti kuumalla pannulla ja siirrä pataan. Ripottele pintaan suolaa ja mausteita ja kaada fetajuustot päälle. Lisää pataan hieman nestettä ja laita uuniin 150-175 asteeseen pariksi tunniksi.

 

Pata heti uunista tulleena

 

14.01.2008 - 22:44

Erilaiset lasagnet on yksi meidän perheen lempiruoista. Niitä saa samalla kertaa tehtyä niin ison annoksen, että siitä riittää vaikka pariksi-kolmeksi päiväksi. Tällä kertaa maustoin kanalasagnen vähän eri tavalla.

 

Lasagnelevyjä

650 g hunajamarinoituja broilerisuikaleita

öljyä tai margariinia paistamiseen

3 rkl vehnäjauhoja

noin 8 dl vettä (tai osa siitä ruokakermaa)

1 kanaliemikuutio

1 pss pakastemaissia

2 prk Valio Chili&Mango -maustettua Fraichea

1 prk vauvan mangososetta

150 g pizzajuustoraastetta

(ripaus suolaa)

Pinnalle: juustoraastetta

 

Ruskista broilerisuikaleet öljyssä kypsiksi. Lisää vehnäjauhot ja sekoita hyvin. Lisää osa nesteestä ja sekoita kastike tasaiseksi. Lisää kanaliemikuutio, ja loput nesteestä pikku hiljaa. Anna kastikkeen kiehua miedolla lämmöllä viitisen minuuttia. Lisää maissi. Sekoita mausteet Fraichen joukkoon ja kaada ne kastikkeen joukkoon, samoin mangosose ja tarvittaessa mausteita. Anna kastikkeen kiehahtaa ja lisää juustoraaste. Huom! Kastike saa jäädä todella löysäksi!

Lado ainekset kerroksittain vuokaan, niin että pohjimmaiseksi laitat kastiketta, sitten lasagnelevyjä. Jätä päällimmäiseksi kerros kastiketta, ja ripottele pinnalle vielä juustoraastetta. Paista 200 asteessa noin 40-45 minuuttia. Anna vetäytyä vuokassa noin 10 min ennen tarjoamista.

 

04.01.2008 - 14:36

Jostain syystä makaronilaatikko ei ole meidän lasten suosikkiruokaa, varsinkaan vanhimman pojan. Laitoin tällä kertaa kokeeksi jauhelihan tilalle kalkkunanakkeja, jotka ensin kuutioin ja ruskistin pannulla. Reilun ketsupin kanssa maistui ehkä vähän paremmin kuin perinteinen versio, vaikkei vieläkään tainnut ihan suosikkilistalle päästä...

 

Tässäpä ohje:

noin 400 g tummaa makaronia

vettä + kana- tai kasvisliemikuutio

(1 sipuli)

1 pkt kalkkunanakkeja

3 munaa

5 dl maitoa

reilusti jauhettua maustepippuria

suolaa

paprikajauhetta, valkosipulijauhetta, pippurisekoitusta

 

Keitä makaronit liha- tai kasvisliemessä kypsiksi. Ruskista kuutioidut nakit (ja sipuli) pannulla. Sekoita makaronit ja nakit keskenään, mausta ja kaada vuokaan. Kaada päälle munamaito. Pinnalle voit halutessa ripotelle vähän (ruis)korppujauhoja. Paista 175 asteessa noin tunti.

 

30.12.2007 - 14:40

Jouluruokien kuvat ovat vielä kamerassa, joten laitan tähän väliin vähän vanhemman ohjeen. Tämän ruoan tein pikaisesti eräänä iltana, kun tarpeita ei juuri muuhun ollut. Olin varma, että vanhin poika ei suostu edes maistamaan tätä, mutta söi hotkien lautasen tyhjäksi ja sanoi, että "äiti tee aina tätä, tämä on tosi hyvää!" :)

 

noin 450 g broilerin hunajamarinoituja filesuikaleita (tai kokonaisia fileitä, suikaloi ennen paistamista)

1 (tai vähän vajaa) pussi Pirkka meksikolaisia vihanneksia (pakaste)

1 prk Pirkka Meksikolaista ateriakastiketta

1 prk ananaspaloja liemineen

1 rkl vehnäjauhoja

noin 2 dl vettä

currya, suolaa sekä muita mausteita maun mukaan

 

Ruskista broilerisuikaleet pannulla tilkassa öljyä. Lisää pakastevihannekset ja pyörittele kuumassa pannussa, kunnes neste on haihtunut. Kaada sekaan ateriakastike sekä ananaspalat ja liemi. Laita kastikepurkkiin lusikallinen vehnäjauhoja sekä pari desiä vettä. Sulje kansi ja ravistele hyvin, että jauhot sekoittuvat tasaisesti nesteeseen. Kaada purkin sisältö pannulle, sekoita ja anna kastikkeen hautua kannen alla pienellä lämmöllä noin 5-10 minuuttia. Tarjoa riisin kanssa (meillä oli lisänä Basmati-riisiä).

 

12.11.2007 - 18:17

Tämä ruoka on tehty samaan taaan kuin aiempi Pestokuorrutettu broileri, mutta laitoin broilerinfileiden päälle lisäksi viipaleet kevyttä vuohenjuustoa. Juuston olisi voinut lisätä myös paistamisen puolivälissä, jos ei halua että se ruskistuu pinnasta, mutta ei tuo minusta ainakaan ehtinyt kuvua eikä vaikuttanut makuun, vaikka laitoin juustot jo heti uuniin laittaessa. Pinnalle ripottelin pinjansiemeniä.

 

6 kpl hunajamarinoituja broilerin rintafileitä

1 prk vihreää Pesto-kastiketta

1-2 tlk Stewed Tomatoes italian style (yrttimaustettu)

noin 1 dl tuoretta Parmesanjuustoa raastettuna

1 dl pinjansiemeniä

vuohenjuustoa

 

Leikkaa broilerinfileet vinottain kolmeen osaan, ja paista nopeasti pannulla ruskeiksi. Fileiden ei tarvitse olla tässä vaiheessa läpikypsiä, koska ne haudutetaan vielä uunissa. Lado broilerit vierekkäin uunivuokaan ja levitä päälle Pestokastike. Kaada vuokaan tomaatit liemineen, ja riottele pinnalle juustoraaste. Laita broilerinfileiden päälle viipaleet vuohenjuustoa (laitoin vaan toiseen päähän vuokaa, kun meillä muut eivät siitä välitä) ja ripottele pinnalle pinjansiemeniä.  Paista uunissa 200-225 asteessa, kunnes pinta saa hiukan väriä (ehkä noin 30 minuuttia?).

 

04.05.2007 - 09:25
Tehtiin taas pitkästä aikaa ruoaksi Quesadilloja, ja tällä kertaa päätin kokeilla ihan sitä "oikeaa" Quesadillan täytettä eli Cheddar-juustoa. Ohjeista löytyy myös aiempia täytteitä, olen tehnyt näitä ainakin vuohenjuustotäytteellä sekä broileritäytteellä. Nämä olivat omis suosikkejani heti vuohenjuustotäytteisten jälkeen :)

Voitelin tortillapohjat Keiju Taconmakuisella Fraichella, ja raastoin pohjille cheddarjuustoa palasta (taisi olla Riitan Herkun). Sitten laitoin toiselle puolikkaalle ruskistettuja, hunajamarinoituja broilerisuikaleita, tomaattia ja punasipulia. Quesadilla kannattaa pianaa tiukasti kiinni, ettei täyte leviä pannulle. Sitten vaan paistellaan molemmin puolin tilkassa oliiviöljyä tai muuta rasvaa, Vappuna teimme näitä myös grillissä ja hyviä tuli!

Lisäkkeeksi näihin sopii esim. raikas salaatti, salsakastike, Guacamole sekä Chili-mango-Fraiche.

 

Tässä vielä kuva täyttövaiheesta.

 

24.04.2007 - 10:17
Tämä ohje on peräisin Pirkka-lehdestä. Tämä ruoka oli kyllä aivan meidän makuumme, teen tätä varmasti uudelleen! Kasviksina voisi käyttää myös paprikaa, munakoisoa yms.

 

(6 annosta, á 160 g)

3 isoa sipulia

4 - 6 (350 g) porkkanaa

1 (400 g) kesäkurpitsa

1 rs (170 g) tuoreita herkkusieniä

Marinointikastike:

1/2 dl öljyä

1 rkl balsamiviinietikkaa

1/2 rkl timjamia

1/2 rkl rakuunaa

rouhittua mustapippuria

3/4 tl suolaa

1 rs (n. 900 g) Pirkka hunajamarinoit. broilerin koipireisipaloja (laitoin pippurimarinoituja rintafileitä)

persiljaa (en muistanut:))

Kuori ja lohko sipulit ja porkkanat. Lohko myös kesäkurpitsa. Puhdista sienet ja puolita ne. Pane vihannekset isoon kulhoon. Sekoita öljyn joukkoon etikkaa, timjamia, rakuunaa, rouhittua mustapippuria ja suolaa. Kaada marinointikastike vihannesten päälle ja sekoita isolla kauhalla. Anna marinoitua sillä aikaa kun puolitat broilerinpalat (laitoin nämä jääkaappiin marinoitumaan ennen ulkoilua). Voitele iso vuoka. Kaada vuoan pohjalle vihannekset ja asettele vihannesten päälle broilerinpalat. Kypsennä 200-asteisessa uunissa 45-50 minuuttia. Koristele reilusti persiljalla. Tarjoa lisänä riisi-ruissekoitusta (meillä villiriisiä).

 

Tässä vielä kuvat kasviksista marinoitumassa sekä vuoka heti uunista tultua :)

 

22.04.2007 - 20:41
Viime aikoina on tuntunut, että ideat uusien ruokien suhteen on lopussa, ja meillä syödään aina vaan samoja ruokia. Yhtenä aamuna ennen ruokakauppaan lähtöä aloin etsiä netistä uusia reseptejä, ja Myllyn Parhaan sivuilta löysinkin useita ohjeita, joita halusin kokeilla. Tässä ensimmäinen, kopsaan ohjeen tuohon alle. Ihmettelin alkuun tuota valkosipulin määrää, kun kastikkeeseen tulee vielä valkosipuli-tuorejuustoakin, mutta ei se ruoassa mitenkään voimakkaana maistunut. Ensi kerralla lisäilen reilusti kasviksia mukaan, vaikka näinkin oli kyllä hyvää!

 

1

pss

 Täysjyvä Fusilli Makaronia (500 g)

2

tlk

 ananaspaloja (400/200 g)

 

 

 

Kanakastike:

2

rkl

 margariinia tai öljyä

500

g

 hedelmä (ananas) marinoituja broilerin fileepaloja (laitoin hunajamarinoituja)

1

pss 

pakastesipulikuutioita (200 g) tai 2 sipulia

3-6

 

valkosipulinkynttä

1

tl 

currya

½

tl

 inkivääriä

½

tl

 valkopippuria

2

tl

 rakuunaa

1

 

kanaliemikuutio

3

rkl

 Myllyn Paras Erikoisvehnäjauhoja

5

dl 

vettä (osa voi olla tuoremehua)

1

tlk

 ananasmurskaa (200/100 g)

100

g

 valkosipulituorejuustoa

n. 2

dl

 ruoanvalmistuskermaa tai kookoskermaa

 

 

 

Pinnalle:

1-2

dl

 juustoraastetta

Keitä Fusilli Makaronia kattilassa kiehuvassa suolalla maustetussa vedessä 10 min. Valuta lävikössä ja kaada makaroni voideltuun uunivuokaan tai lasagnevuokaan. Lisää sekaan ananaspalat.

Paista broileripalat ja sipulit teflon-kattilassa, mausta ja ripottele pintaan vehnäjauhoja, lisää vesi hyvin sekoittaen ja anna kastikkeen saostua, lisää ananasmurska liemineen, tuorejuusto ja kerma, hauduta miedolla lämmöllä kastiketta n. 5 min. Kaada kastike painellen makaronien sekaan, ripottele pinnalle juustoraastetta ja kuorruta paistosta 225 asteisen uunin keskitasolla 20-30 min, kunnes paistos saa kauniin värin.

Resepti: Arja Savela, Myllyn Paras Oy

 

01.04.2007 - 21:54

Viime viikonloppuna tein pitkästä aikaa vähän "tuhdimpaa" ruokaa. Nuo ippurimarinoidut Broilerin ohutleikkeet ovat mielestäni aivan ihania, juuri sopivan pehmeän pippurisia, eikä polttavia.

 

Tähän ei varmaan sen kummempaa ohjetta tarvita, ruskistin vaan pannulla paketillisen (4 kpl) broilerin rintafileitä. Päälle kaadoin 2 dl kuohukermaa sekä 2 dl 5% ruokakermaa, johon olin sekoittanut noin teelusikallisen vehnäjauhoja. Sitten hiljaa kannen alla haudutellaan kunnes broilerit kypsyvät ja kastike sakenee. Mausteeksi voi laittaa vähän suolaa, paprikajauhetta ja pippuria jos haluaa tulisempaa. Rasvaista mutta niiiiin hyvää :)

 

29.03.2007 - 10:02

Kokeilin myös uusia Kariniemen Italian yrtit -marinoituja broilerin minuuttisuikaleita. Nämä olivat ehdottomasti suosikkejani ainakin noihin roseepippurimarinoituihin verrattuna, sitruunamarinoidut on tosin vielä testaamatta :) Jos pidit aiemmin tehdystä Kasvispastasta, niin kannattaa kokeilla tätäkin!!

 

Kastike valmistuu pikaisesti ruskistamalla broilerinsuikaleet pannussa, sekaan grillattuja kasviksia pakastepussista (Toscana Mix) ja päälle valmis tomaattinen pastakastike. Tällä kertaa laitoin Ricotta-valkosipuli-maustettua pastakastiketta (Bertolli), joka sopi tähän mielestäni todella hyvin! Lisäksi keitin juustotäytteisiä tortellineja.

 

27.03.2007 - 22:07

Löysin kaupasta uusia Kariniemen Rosepippurimarinoituja broilerisuikaleita, joista tein tämän kastikkeen. Positiivista näissä oli ainakin se, etteivät uineet niin runsaassa marinadissa kuin esim Kariniemen hunajamarinoidut filesuikaleet. Maku näissä oli pippurisempi kuin odotin, itselle maistui hyvin mutta lasten makuun olivat liian tulisia.

 

2 rs (a 270 g) Rosepippurimarinoituja broilerisuikaleita

1/2 punaista paprikaa

1-2 porkkanaa

pala kesäkurpitsaa

1/2 sipuli

1 prk ananasrenkaita paloiteltuna

2 rkl vehnäjauhoja

1 prk Ruokakermaa (laitoin 5%)

noin 3 dl vettä

1/2 kanaliemikuutio

currya, paprikajauhetta, sipulijauhetta

1-2 dl maissia

 

Ruskista broilerisuikaleet reunallisessa pannussa. Lisää loppuvaiheessa kasvikset ja kuullota hetki. Laita sekaan vehnäjauhot ja ruokakerma sekä vesi, sekoita hyvin. Lisää liemikuutio ja mausteet ja anna kiehua hetki pienellä lämmöllä. Lisää kastikkeeseen maissi ja kiehauta nopeasti. Tarjoa riisin tai perunoiden kanssa.

 

16.03.2007 - 22:47

Lisään nyt muutaman kuvan, ohjeet näihin yritän laittaa viikonlopun aikana :)

25.02.2007 - 21:49

Tämän ruoan tein samaan tapaan kuin Pestokuorrutetun Broilerin, paitsi laitoin tavallisen peston tilalle Pirkan Välimeren tahna Salviaa. Ruoassa oli ihana tuoreiden yrttien maku, kivaa vaihtelua tavalliseen pestoon, kun välillä alkaa sekin kyllästyttämään!

4 kpl hunaja- tai pippurimarinoituja broilerin rintafileitä

1 prk Pirkka Välimeren tahna Salvia -tahnaa

1 tlk Stewed Tomatoes italian style (yrttimaustettu)

noin 1 dl tuoretta Parmesanjuustoa raastettuna

1 dl pinjansiemeniä

 

Leikkaa broilerinfileet vinottain kolmeen osaan, ja paista nopeasti pannulla ruskeiksi. Fileiden ei tarvitse olla tässä vaiheessa läpikypsiä, koska ne haudutetaan vielä uunissa. Lado broilerit vierekkäin uunivuokaan ja levitä päälle Salviakastike. Kaada vuokaan tomaatit liemineen, ja ripottele pinnalle juustoraaste sekä pinjansiemenet. Paista uunissa 200-225 asteessa, kunnes pinta saa hiukan väriä (ehkä noin 30 minuuttia?).

 

31.01.2007 - 21:32

Pitihän minunkin päästä kokeilemaan Valion uusia maustettuja "ruokakermoja". Tässä uutta Sweet&Sour -makua, toista uutta testasin keittoon, jonka kuvan ja ohjeen laitan tänne myöhemmin.

450 g hunajamarinoituja broileirinfileesuikaleita

1-2 porkkanaa

1 sipuli tai muutama salottisipuli

pala kesäkurpitsaa

punaista ja keltaista paprikaa

2 dl maissia

nuudeleita (en muista määrää?)

1 prk Valio Sweet&Sour -ruokakermaa

soijakastiketta

currya, paprikajauhetta, mustapippurirouhetta, (suolaa)

 

Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan, huuhtele ja valuta. Ruskista broilerit wokkipannussa. Kun kanat ovat kypsiä, lisää pannulle suikaloidut kasvikset ja maissi. Sekoittele kasviksia kuumalla lämmöllä hetki, ja lisää soijakastike, ruokakerma ja mausteet. Käytä suolaa varoen, sillä soijakastike sisältää runsaasti suolaa. Sekoita ja anna kiehahtaa. Lisää nuudelit ja sekoita hyvin. Halutessasi silppua pinnalle tuoretta korianteria.

 

18.01.2007 - 17:28

Tätä pataa tein alkuviikosta, ja sitä lapset syövät ainakin parina päivänä (minä en pidä nakeista). Loput laitan vielä pakkaseen "pahan päivän" varalle..

 

2 porkkanaa

200 g juuriselleriä

(1 sipuli)

lohkot punaista, keltaista ja vihreää paprikaa

5 dl vettä

200-250 g paseerattua tomaattia

1 kasvis- tai lihaliemikuutio

3 dl Torino Vehnänalkiopastaa tms.

1 pkt Kalkkunanakkeja

ripaus mustapippurirouhetta

 

Laita vesi, tomaattisose ja liemikuutio kuumenemaan isoon kattilaan. Pilko sillä välin porkkanat ja juuriselleri pieniksi kuutioiksi. Laita juurekset (jos laitat sipulia niin myös se) kiehumaan liemeen ja keitä noin 10 minuuttia. Lisää sekaan pastat ja paprikakuutiot ja anna kiehua hiljalleen kannen alla. Ruskista viipaloidut nakit pannulla ja lisää pataan, kun makaroni on kypsää. Mausta mustapippurirouheella ja ripottele pinnalle persiljaa.

 

16.01.2007 - 20:38

Pidimme lauantaina ystäviemme kanssa "italialaisen illan", ja tällaista syötiin pääruoaksi. Idean tähän sain Sohvin Keittokomerosta.

Pestokuorrutettu Broileri:

6 kpl hunajamarinoituja broilerin rintafileitä

1 prk vihreää Pesto-kastiketta

1 tlk Stewed Tomatoes italian style (yrttimaustettu)

noin 1 dl tuoretta Parmesanjuustoa raastettuna

1 dl pinjansiemeniä

 

Leikkaa broilerinfileet vinottain kolmeen osaan, ja paista nopeasti pannulla ruskeiksi. Fileiden ei tarvitse olla tässä vaiheessa läpikypsiä, koska ne haudutetaan vielä uunissa. Lado broilerit vierekkäin uunivuokaan ja levitä päälle Pestokastike. Kaada vuokaan tomaatit liemineen, ja riottele pinnalle juustoraaste sekä pinjansiemenet. Paista uunissa 200-225 asteessa, kunnes pinta saa hiukan väriä (ehkä noin 30 minuuttia?).

 

Sienirisotto:

tilkka oliiviöljyä

1 rs herkku- tai siitakesieniä

2 sipulia

4 dl risottoriisiä

reilu 1 l vettä + 2 kanaliemikuutiota

1 rkl voita tai margariinia

2 rkl tuoretta Parmesanjuustoa raastettuna

kourallinen tuoretta basilikaa hienonnettuna

 

Kuullota hienonnettu sipuli sekä sienet kevyesti oliiviöljyssä. Lisää riisit ja kuullota vielä muutama minuutti, kunnes riisit muuttuvat läpikuultaviksi. Kaada sekaan muutama desi (kuumaa) kanalientä, sekoita ja keittele hiljalleen kunnes neste on imeytynyt. Lisää taas kanalientä, ja sekoittele välillä imeytymisen aikana. Lisää lientä niin monta kertaa kun tarvis, että riisi alkaa olla kypsää. Risotto saa jäädä melko löysäksi. Lisää valmiiseen risottoon juustoraaste, margariini sekä basilika. Sekoita ja tarjoile heti.

 

01.01.2007 - 20:52
Yksi lempiruoistani on erilaiset risotot. Lapsetkin tykkäävät, kun kasviksina käyttää sellaisia, joita hekin osaavat syödä. Ja kesäkurpitsankin saa helposti piilotettua ruokaan, kun kuorii sen ensin ja pilkkoo pienen pieniksi paloiksi :)

Aiempi Kanarisoton ohje löytyy täältä. Tällä kertaa vaihtelin kasviksia sen mukaan, mitä sattui olemaan. Lisäsin risottoon myös pari ruokalusikallista valmista Pesto-kastiketta sekä noin desin hienonnettuja, aurinkokuivattuja tomaatteja. Nesteenä kanaliemen lisäksi voi käyttää erilaisia hedelmämehuja sekä valkoviiniä antamassa risotolle makua. Ja lopuksi se ruokalusikallinen voita tai margariinia pehmentämään makua ja antamaan ruoalle kauniin kiillon.
14.12.2006 - 14:11

 

450 g hunajamarinoituja broilerin fileesuikaleita

1/2 sipuli

2 rkl vehnäjauhoja

noin 5 dl vettä

1/2 kanaliemikuutio

1 pala Musta Pekka -pippurijuustoa

1-2 dl maissia

currya, paprikajauhetta, valkosipulijauhetta, (suolaa)

 

Ruskista broileri ja sipuli öljyssä pannulla. Jos lisäät ruokaan muita kasviksia, esim raakaa porkkanaa, paprikaa tms. niin lisää ne pannulle ruskistamisen loppuvaiheessa. Ripottele pannulle jauhot ja sekoita. Kaada päälle vesi ja liemikuutio (minusta 1/2 riittää, niin ei tule niin kamalan suolaista). Sekoita ja anna kiehahtaa. Paloittele joukkoon Musta pekka -juusto (minä raaputtelin enimmät pippurit pois reunoilta ennen juuston lisäämistä, kun muuten on lapsille vähän turhan pippurista). Lisää pataan myös maissit, sekoita ja anna kiehahtaa. Hauduta kannen alla pienellä lämmöllä, kunnes juusto on sulanut. Tarjoa riisin tai perunoiden kanssa.

10.12.2006 - 13:02

Nopea uuniruoka puolivalmiista aineksista, kun jääkaappi oli tyhjillään enkä päässyt kauppaan.

vajaa 1/2 pss Kukka-makaronia tai muuta tummaa pastaa

450 g hunajamarinoituja broilerinfileesuikaleita

1/2 isosta pussista grillattuja kasviksia, Toscanan Mix tai Pirkka Välimeren vihannekset

1 prk yrttimaustettua tomaattimurskaa

1-2 rkl vehnäjauhoja

noin 3 dl vettä

1/2 kasvisleimikuutio

mustapippuria, paprikajauhetta, valkosipulijauhetta, (suolaa)

Parmesan- ja Mozzarellajuustoraastetta

 

Keitä pasta kypsäksi, ja huuhdo ja valuta hyvin. Ruskista broilerit pannulla, lisää kasvikset ja paista kunnes neste on haihtunut. Lisää pannulla vehnäjauhot, sekoita hyvin ja kaada päälle tomaattimurska sekä vesi + liemikuutio. Sekoita ja anna kiehua hetken. Mausta kastike ja sekoita pastan joukkoon. Laita seos uunivuokaan kerroksittain juustoraasteiden kanssa ja paista 225 ateessa noin 20 minuuttia, tai kunnes juusto hieman ruskistuu.

07.11.2006 - 09:33

Tämä pehmeän valkosipulinen pasta-kastike on meidän perheen (etenkin lasten) herkkua! Vaihtelua kastikkeeseen saat lisäämällä erilaisia kasviksia, tai käyttämällä erilaisia tuorejuustoja.

450 g hunajamarinoituja broilerin fileesuikaleita

(1/2 sipuli hienonnettuna)

2-3 rkl vehnäjauhoja

2 dl kevyt-ruokakermaa (5 tai 7%)

3 dl vettä

1/2 kanaliemikuutio

100 g Viola Voimakas valkosipuli -tuorejuustoa

1 prk ananaspaloja

2 dl pakastemaissia

currya, paprikajauhetta, sipulijauhetta, rouhittua mustapippuria

 

Ruskista broilerinsuikaleet (ja sipuli) margariinissa tsi öljyssä. Lisää pannulle jauhot ja sekoita. Lisää nesteet ja anna kiehahtaa samalla sekoittaen. Laita sekaan mausteet ja liemikuutio, ananaspalat (jos kastike tuntuu paksulta, voit kaataa sekaan myös ananasmehua), tuorejuusto ja maissi. Anna hautua miedolla lämmöllä kannen alla pastan kypsymisen ajan.

07.11.2006 - 09:31

1 rs Broilerin marinoimattomia minuuttipihvejä

vehnäjauhoja + suolaa + mustapippuria

2 kananmunaa rikottuna

2-3 dl ruiskorppujauhoja

 

Laita vehnäjauho-mausteseos matalalle lautaselle. Riko laakeaan kulhoon kananmunat ja sekoita hieman. Laita kolmannelle lautaselle korppujauhot. Pyörittele broilerinfileet ensin vehnäjauhoseoksessa, kasta sitten molemmilta puolilta kananmunaan ja pyöritä lopuksi korppujauhoissa. Paista fileet nopeasti molemmilta puolilta ruskeaksi margariini-öljyseoksessa.

Lohkoperunoiden ohje löytyy kohdasta Broileriruukku ja Lohkoperunat.

01.11.2006 - 08:52

Feta antoi kivasti makua ja vaihtelua "perinteiseen" broilerikastikkeeseen. Kasviksia voi vaihdella sen mukaan, mistä tykkää ja mitä sattuu löytymään!

450 g hunajamarinoituja broilerisuikaleita

1/2 punaista paprikaa

1/2 rasiaa tuoreita herkkusieniä

1 prk ananasrenkaita paloiteltuna

3 rkl vehnäjauhoja

2,5 dl Flora Ruoka-kermaa (7%)

2-3 dl vettä

1/2 kanaliemikuutio

currya, paprikajauhetta, sipulijauhetta, valkosipulijauhetta, mustapippurirouhetta

1 pkt Apetina kevyt-Fetaa

tuoretta basilikaa

 

Ruskista broilerisuikaleet reunallisessa pannussa. Lisää loppuvaiheessa kasvikset ja kuullota hetki. Laita sekaan vehnäjauhot ja ruokakerma sekä vesi, sekoita hyvin. Lisää mausteet ja anna kiehua hetki pienellä lämmöllä. Lisää kastikkeeseen kuutioitu, valutettu fetajuusto sekä hienonnettu basilika. Tarjoa riisin tai perunoiden kanssa. Me söimme tätä Ruis&Riisin kanssa, hyvää oli:)

23.10.2006 - 16:46
Ajattelin koettaa tehdä perunalaatikkoa korvaamalla lihan broilerilla. Meidän makuun tämä oli liian mieto ja "mauton", pidimme enemmän Feta-broilerikiusauksesta. Laitan kuitenkin ohjeen tähän, jos joku innostuu kokeilemaan..

8-10 kpl perunoita

450 g hunajamarinoituja broilerin filesuikaleita

1/2 sipuli (voi jättää poiskin)

4 munaa

5 dl maitoa

100 g Kippari-juustoa muruna

mustapippurirouhetta, suolaa, valkosipulijauhetta, paprikajauhetta

 

Kuori ja viipaloi perunat. Ruskista broilerisuikaleet ja sipuli, ja laita kerroksittain vuokaan perunoiden sekä juustoraasteen kanssa. Vatkaa munat, maito ja meusteet sekaisin ja kaada vuokaan. Paista 200 asteessa noin tunti. Lopussa voit laittaa päälle folion, jos pinta ruskistuu liikaa.

08.10.2006 - 22:32

Tortillavuokaa jokin aika sitten tehdessäni ja ohjetta kirjoittaessani mainitsin tämän tortillapaistoksen, jossa kuorrutuksena on cheddarjuustokastiketta. Tein tätä ruokaa taas pitkästä aikaa, mielestäni tämä oli jopa parempaa kuin Valion ohjeella tehty tortillavuoka, ja nopempi tehdäkin kun ei tarvitse paloitella rullia.

Tällaista täytettä tällä kertaa...

8 kpl tortillapohjia

Täyte:

450 g hunajamarinoituja broilerinsuikaleita

1 dl riisiä

4 dl vettä

1 pss Faijita-maustesekoitusta

1 tlk valkeita papuja tomaattikastikkeessa

herne-maissi-paprikaa

Kuorrutus:

1 prk valmista cheddarjuustokastiketta

noin 1 dl Chunky Salsaa (laitoin medium-tulista)

kuorrutus- tai pizzajuustoraastetta

 

Ruskista broilerisuikaleet ja lisää riisit. Sekoittele hetki, kunnes riisi on läpikuultavaa. Lisää mausteseos ja vesi. Anna kiehua kannen alla miedolla lämmöllä, kunnes riisi on lähes kypsää. Lisää pavut ja herne-maissi-paprika. Kiehauta ja anna jäähtyä hetki.

Laita muutama ruokalusikallinen täytettä jokaiselle tortillaletulla ja rullaa letut. Nosta rullat saumapuoli alaspäin voideltuun uunivuokaan. Sekoita salsakastike juustokastikkeen joukkoon ja kaada kastike tasaisesti tortillarullien päälle. Ripottele pinnalle juustoraastetta ja paista 225 asteessa kunnes juusto hieman ruskistuu.

03.10.2006 - 21:54

Tein taas ruokaa savipadassa, kun en ehtinyt vahtia ruoan kypsymistä keittiössä. Ruoka tuli niistä aineksista, joita jääkaapissa sattui olemaan, ja keksin lisätä aineksia sitä mukaa kun tein ruokaa:)

6 kpl broilerin rintafileitä (laitoin hunajamarinoituja)

2 pkt Arla Feta Snacks valkosipuli&oliivi

1 tl Pestokastiketta

Kasviksia maun mukaan, tähän käytin munakoisoa, kesäkurpitsaa, paprikaa, porkkanaa, punasipulia sekä purkillisen marinoituja kirsikkatomaatteja, jotka voi hyvin korvata tuoreilla tomaateilla

reilu loraus viiniä (laitoin punaviiniä, mutta valkoviini voisi sopia vieläkin paremmin)

tilkka vettä

laakerinlehtiä, ripaus suolaa ja mustapippuria

 

Laita pata likoamaan kylmään veteen. Pese ja leikkaa kasvikset lohkoiksi ja laita ne liotetun padan pohjalle. Leikkaa broilerinfileisiin viilto vinottain keskelle, johon laitat täytteen. Valuta fetajuustoista öljyt pataan kasvisten päälle ja lisää pataan myös oliivit. Laita feta ja valkosipulinkynnet kulhoon ja lisää noin teelusikallinen pestokastiketta, ja survo seos sauvasekoittimella tasaiseksi. Jaa täyte broilerinfileiden sisään ja nosta fileet pataan kasvisten päälle. Laita mausteet ja viini sekä tilkka vettä pataan, ja nosta pata KYLMÄÄN uuniin. Laita lämpöä 175 astetta ja anna padan hautua uunissa pari tuntia.

02.10.2006 - 15:47

Tähän ruukkun sain alunperin idean Sieniruukusta, jota söimme useita vuosia sitten ravintolassa. Kun sienet alkoivat kyllästyttää, kokeilin tehdä ruukkua myös broilerista. Pohjana on siis kermainen kastike, joka jaetaan uuninkestäviin kulhoihin, kuorrutetaan juustolla ja gratinoidaan uunissa. Usein olen tehnyt lisäkkeeksi uuniperunoita ja kermaviili-ranskankermakastiketta, mutta nyt oli vähän kiire niin tein uunissa lohkoperunoita. Ruoan kanssa joimme punaviiniä, ensimmäistä kertaa 10 kuukauteen:)

Broileriruukut:

1 pkt Atrian pippurimarinoituja brolerin rintafileitä (muutkin käy)

margariinia tai öljyä ruskistamiseen

porkkanaa

punaista paprikaa

sipulia

herkkusieniä

2 rkl vehnäjauhoja

2 dl kuohukermaa (jos haluat kevyempää niin käytä kevyttä Ruokakermaa)

noin 2-3 dl vettä

1/2 kanaliemikuutio

currya, paprikajauhetta, valkosipulijauhetta, timjamia, rosmariinia

Pinnalle: juustoraastetta

 

Suikaloi broilerinfileet ohuiksi suikaleiksi. Ruskista suikaleet voissa tai öljyssä, lisää suikaloidut kasvikset. Kuullota kasviksia hetki pannulla ja lisää jauhot. Sekoita hyvin ja lisää kerma sekä osa vedestä. Lisää myös liemikuutio ja mausteet, ja vettä tarpeen mukaan. Kastike saa olla melko paksua. Anna kastikkeen kiehua muutama minuutti ja jaa se uuninkestäviin kulhoihin. Ripottele pinnalle juustoraaste ja gratinoi ruukkuja uunissa 225 asteessa, kunnes juusto hieman ruskistuu.

Lohkoperunat:

noin 1 kg perunoita

1 dl oliiviöljyä

paprikajauhetta, suolaa, yrttisekoitusta (laitoin Yrttitarha-maustesekoitusta tms?)

timjamia ja rosmariinia

 

Pese perunat hyvin ja leikkaa pituussuunnassa lohkoiksi. Levitä perunat pellille leivinpaperin päälle tai uunivuokaan (minusta teflonpinnoitetussa uunivuokassa tulee parhaita). Kaada päälle oliiviöljy ja mausteet ja pyörittele sekaisin. Laita perunat 200-225 asteiseen uuniin noin puoleksi tunniksi. Kääntele perunoita pari kertaa paiston aikana.

23.09.2006 - 22:34

Tämän ruoan ohje on Risella Riisi&Kaura-paketin takaa.

3 dl Riisi&Kauraa

1 kanaliemikuutio (laitoin vajaan kuution ja minusta oli riittävän suolaista niinkin)

1/2 tl paprikajauhetta

1 pss pakaste herne-maissi-paprikaa (laitoin herne-maissi-porkkanaa)

4 dl vettä

4 kpl marinoituja broilerin koipi-reisipaloja (laitoin pippurimarinoituja rintafileitä)

(lisäksi laitoin currya, sipulijauhetta ja valkosipulijauhetta)

 

Mittaa Riisi&Kaura voidellun uunivuokan pohjalle. Murenna sekaan kanaliemikuutio ja mausteet. Lisää myös pakastevihannekset. Kaada päälle vesi. Leikkaa koipi-reisipalat kahteen osaan (laitoin fileet kokonaisina) ja  laita palaset päälimmäiseksi. Paista 200 asteessa 30 minuuttia, peitä foliolla ja kypsennä vielä 30 minuuttia. Itse en peittänyt vuokaa missään vaiheessa foliolla koska minusta pinta ei ruskistunut liikaa (voi olla että meidän uuni on jo hieman "tehoton":)).

23.09.2006 - 22:27

Pitihän minunkin kokeilla tortillavuokaa, kun sitä niin monessa blogissa on viime aikoina tehty! Ohje on varmaankin muunnos meksikolaisesta ruoasta Enchiladas(?), jossa täytetyt tortillat ladotaan vierekkäin vuokaan ja päälle kaadetaan cheddarjuustokastike.Täytyy sanoa nyt tätä kokeiltuani, että maku on suunnilleen sama, mutta nuo perinteiset Enchiladakset on helpompi ja nopeampi tehdä kun tortilloja ei tarvitse pilkkoa, sen kuin rullaa ja laittaa vuokaan. Hyviä olivat kyllä molemmat!

Laitan ohjeen kun ehdin

21.09.2006 - 09:08

450 g hunajamarinoituja broilerin fileesuikaleita

oliiviöljyä ruskistamiseen

1/2 punainen paprika

pala kesäkurpitsaa

1/2 sipuli

2 porkkanaa

4 dl risottoriisiä

2 dl pakastemaissia

noin 12 dl vettä (osan voit korvata valkoviinillä)

1 kanaliemikuutio

suolaa, currya, paprikajauhetta, valkosipulijauhetta, rouhittua mustapippuria

25 g voita tai margariinia

tuoretta Parmesanjuustoa raastettuna

 

Ruskista broilerisuikaleet oliiviöljyssä lähes kypsiksi. Lisää pilkotut kasvikset ja riisi, pyörittele öljyssä kunnes riisi on läpikuultavaa. Lisää hieman vettä, kanaliemikuutio ja mausteet. Kun neste alkaa kiehua, lisää loppu vesi pienissä erissä samalla sekoittaen. Odota että neste kiehuu ennen veden lisäystä. Lisää pakastemaissit kun risotto on lähes valmista. Lisää lopuksi voi ja sekoita hyvin. Raasta pinnalle reilusti tuoretta Parmesania.

Huom! Risoton kuuluu jäädä melko löysäksi ja puuromaiseksi, älä keitä liian kuivaksi!

23.08.2006 - 18:10

Syksyllä ja talvella tulee usein tehtyä ruokia, jotka voi laittaa pienelle lämmölle uuniin vaikka pariksi-kolmeksi tunniksi. Savipadassa ruoka maustuu mielestäni vielä paremmin kuin tavallisessa vuokassa folion alla. Heittää vaan ainekset vuokaan ja uuniin, ja kun tulee esim. ulkoilemasta, on ruoka valmista! Otin padan käyttöön jo tänään, kun ei ollut aikaa laitella ruokaa keittiössä. Ylemmässä kuvassa pata menossa uuniin.

4 kpl broilerin rintafileitä (käytin tässä pippurimarinoituja)

2 punaista paprikaa

3 punasipulia

5 valkosipulinkynttä

1-2 dl vihreitä oliiveja

timjamia ja rosmariinia (tuore tai kuivattu)

suolaa

n. 1 tl kokonaisia viherpippureita

3-4 laakerinlehteä

2 dl ruoka- tai kuohukermaa

1-2 dl valkoviiniä

1:n sitruunan mehu

(pari nokaretta voita tai margariinia)

 

Kuori sipulit. Puolita punasipulit ja laita liotettuun pataan yhdessä valkosipulinkynsien kanssa. Lohko paprikat isohkoiksi lohkoiksi ja laita pataan. Ruskista broilerinfileet nopeasti pannussa ja laita pataan kasvisten päälle. Ripottele pinnalle mausteet ja oliivit. Valuta päälle sitruunamehu, kerma ja valkoviini. Laita kansi kiinni ja uuniin. Laita uuni lämpiämään 150 asteeseen. Pata on valmista noin 2 tunnin kuluttua.

Huom! Savipataa pitää liottaa vedessä noin tunti ennen paistamista! Laita esim tiskialtaaseen kylmään veteen hyvissä ajoin, ennen kuin alat valmistamaan ruokaa. Pata laitetaan aina kylmään uuniin.

18.08.2006 - 17:45

Tässä oma versioni Chili con Carnesta kanalla, kun emme syö punaista lihaa, enkä itse oikein välitä muustakaan jauhetusta lihasta:) Tämä on todella hyvänmakuista, kannattaa kokeilla!

400 g hunajamarinoituja broilerin fileesuikaleita

1 porkkana kuutioina

1 paprika paloiteltuna

1 sipuli tai punasipuli

3,5 dl Risella Risottoriisiä

1 prk Uncle Ben`s Oriental Chili-kastiketta

7 dl vettä

1 kanaliemikuutio

2 tl currya

1 tlk valkeita papuja tomaattikastikkeessa

1 dl maissia

1 dl herneitä

1 prk ananaspaloja valutettuna

 

Ruskista kanasuikaleet isossa pannussa. Lisää sipuli, porkkana, paprika sekä riisi. Kuullota kunnes riisi on läpikuultavaa. Lisää chilikastikepurkki sekä puolet vedestä, kanaliemikuutio ja curry. Sekoita ja anna hautua kannen alla. Lisää hetken päästä loppu neste ja pavut sekä ananakset. Hauduta taas kunnes neste on lähes kokonaan imeytynyt. Lisää pakastekasvikset ja anna kiehahtaa nopeasti. Ota pois levyltä ja anna hautua vielä hetki kannen alla.

17.08.2006 - 15:01

300 g marinoimattomia broilerisuikaleita

(sipuli hienonnettuna)

punainen paprika kuutioina

2 rkl vehnäjauhoja

2 dl Kevyt Ruoka-kermaa

noin 3 dl vettä

1 prk ananaspaloja mehuineen

1 kanaliemikuutio

currya, valkosipulijauhetta, paprikajauhetta, rouhittua mustapippuria

noin 1/3 ptk Koskenlaskija-sulatejuustoa (tähän laitoin paprikalla maustettua, mutta muutkin käyvät)

 

Ruskista broilerinsuikaleet voissa tai öljyssä. Lisää loppuvaiheessa paprikat ja sipulit. Lisää jauhot pannulle ja sekoita hyvin. Lisää nesteet sekä kanaliemikuutio, sekoita ja anna kiehahtaa. Pilko juusto kuutioiksi ja sekoita kastikkeen joukkoon, samoin ananakset. Mausta kastike ja anna hautua hetki kannen alla. Tarjoa riisin tai perunoiden kanssa.

07.08.2006 - 22:53

1 kg perunasuikaleita

450 g hunajamarinoituja broilerisuikaleita

1 sipuli

1 prk Patros Fetaa, oliiveja ja paprikaa öljyssä

noin 100 g juustoraastetta

5 dl Kevyt Flora-Ruokakermaa

1 kanaliemikuutio

paprikajauhetta, currya, valkosipulijauhetta, mustapippurirouhetta

 

Ruskista broilerisuikaleet ja sipuli pannulla. Kuumenna ruokakerma kattilassa ja lisää liemikuutio ja mausteet, sekoita kunnes liemikuutio on sulanut. Laita uunivuokaan perunasuikaleet, broilerisuikaleet ja sipuli sekä valutettu fetajuustopurkillinen. Sekoita ja ripottele pinnalle juustoraaste. Kaada mausteliemi päälle ja paista 200 asteessa vajaa tunti.

07.08.2006 - 22:47

 

650 g (hunajamarinoituja) broilerisuikaleita

1 pss Fajita-mausteseosta

1 dl vettä

Tortillapohjia

Creme Bonjour Taco-tuorejuustoa

Lisäkkeeksi:

Valkeita papuja tomaattikastikkeessa

salaattia, kurkkua, tomaattia, paprikaa, fetajuustoa, salsaa, ananasta, ranskankermaa...

 

Ruskista broilerinsuikaleet pannulla. Lisää mausteseos ja vesi, anna kiehua hetki. Voitele lämmin tortillalettu Taco-tuorejuustolla ja laita päälle haluamiasi täytteitä. Rullaa ja nauti!

01.08.2006 - 19:25

6 kpl broilerin hunajamarinoituja minuuttipihvejä (tai fileepihvejä)

voita tai öljyä paistamiseen

1 sipuli

1 prk Creme Cuisine tatti&herkkusientä

1 prk Flora kevyt-ruokakermaa

mustapippuria, suolaa

 

Ruskista brroilerinfileet pannulla. Kääntämisen jälkeen lisää myös hienonnettu sipuli pannulle. Lisää Creme cuisine, ruokakerma ja mausteet. Anna hautua hetki kannen alla. Tarjoa keitettyjen perunoiden tai riisin kanssa.

29.07.2006 - 22:01

 

Quesadillat ylhäällä valmiiksi täytettynä ja alemmassa kuvassa paistettuna.

 

8 kpl tortillalettuja

Broileritäyte:

450 g hunajamarinoituja broilerinfileesuikaleita

1 sipuli

1 punainen paprika

1 pss Fajita-mausteseosta

1 dl vettä

1 dl (ruoka)kermaa

150 g pizzajuustoraastetta

 

Ruskista broilerinsuikaleet pannussa, lisää loppuvaiheessa suikaloidut paprika ja sipuli. Lisää Fajita-mausteseos ja nesteet. Anna kiehua noin 5 minuuttia ja ota pois levyltä. Anna jäähtyä hieman ennen juustoraasteen lisäämistä täytteeseen.

Levitä täytettä puolikkaalle tortillaletulle ja taita toinen puoli kanneksi. Paista miedolla lämmöllä öljyssä tai voissa molemmilta puolilta kauniin ruskeiksi. Tarjoa salaatin ja salsakastikkeen kanssa.

23.07.2006 - 22:19

Tässä täytteitä tortilloihin, itse kanat ja tortillat jäi kuvaamatta:)

Isossa kulhossa oikealla on salaatinlehtiä, tomaattia, sipulia, paprikaa ja kurkkua. Pienissä kulhoissa fetaa, ananasta, juustoraastetta, maissia ja mango-maustettua Fraichea sekä lapsille raejuustoa. Lisöksi laitoimme väliin Tacomaustettuja broilerin fileesuikaleita sekä salsakastiketta.

22.07.2006 - 21:18

 

3 dl riisiä

6 dl vettä + 1 kanaliemikuutio

1 pss Pirkka Grillatut välimeren vihannekset -sekoitusta

currya, paprikajauhetta

3 kpl broilerin hunajamarinoituja rintafileitä

(suolaa, pippuria)

1 dl parmesanraastetta

 

Laita riisit, mausteet ja vihannekset voideltuun uunivuokaan. Kiehauta vesi ja kanaliemikuutio, kaada liemi vuokaan riisin päälle. Lado pinnalle broilerinfileet. Laita vuoka uuniin 200 asteeseen vajaaksi tunniksi. Puolivälissä paistamista käännä broilerinfileet. Jos riisi tuntuu kuivalta, lisää hieman vettä. Muutama minuutti ennen uunista ottamista ripottele fileiden pinnalle parmesanraaste. Paista vielä muutama minuutti, että juusto hieman ruskistuu.

30.06.2006 - 21:00

 

Nauhamakaronia

4 kpl broilerinfileitä ohueksi viipaloituna (valkosipuli- tai hunajamarinoituja)

1/2 sipuli

öljyä paistamiseen

1-2 rkl vehnäjauhoja

noin 4 dl Flora kevyt Ruoka-kermaa

1 dl säilykepäärynöiden mehua

2 säilykepäärynän puolikasta kuutioina (säilötty mehuun)

1 prk (200g) Castello White Creme valkohomejuustoa

mustapippuria, suolaa, kuivattua rosmariinia

 

Paista ohueksi suikaloidut broilerit sekä hienonnettu sipulu öljyssä kypsäksi. Lisää pannulle vehnäjauhot ja sekoita. Lisää nesteet vähän kerrallaan hyvin sekoittaen. Lisää päärynäkuutiot, valkohomejuusto ja mausteet. Sekoita kunnes juusto sulaa ja anna hautua hetki kannen alla. Tarjoa tagliatellen eli nauhapastan kanssa.

 

30.06.2006 - 13:33
Tämä lasagne on valmistettu muutoin samalla ohjeella, kuin Pesto-kanalasagne, mutta vihreän pestokastikkeen tilalla käytin punaista, aurinkokuivatuista tomaateista tehtyä pestoa ja tomaattikastikkeena Raguletto Tomaatti-Mozzarella pastakastiketta. Hyvää oli tämäkin!
27.06.2006 - 23:45

 

Lasagnelevyjä

650 g hunajamarinoituja broilersuikaleita

öljyä paistamiseen

2 prk tomaatti-pastakastiketta (esim Raguletto Perinteinen tomaatti)

tilkka vettä

Pesto-juustokastike:

3 rkl margariinia tai voita

3 rkl vehnäjauhoja

noin 6-7 dl maitoa (tai tarpeen mukaan)

2 rkl valmista pestokastiketta

150 g pizzajuustoraastetta

ripaus suolaa ja valkopippuria

Pinnalle: juustoraastetta

 

Ruskista broilersuikaleet öljyssä kypsiksi. Lisää tomaattipastakastike ja tilkka vettä, jos kastike tuntuu liian sakealta. Sammuta levy ja anna hautua kannen alla juustokastikkeen valmistamisen ajan.

Sulata voi kattilassa, lisää jauhot ja sekoita hyvin. Lisää maitoa vähän kerrallaan hyvin vatkaten, anna kiehahtaa välillä ja katso, että kastikkeesta tulee sopivan paksuista. Kastike saa jäädä melko löysäksi. Lisää kastikkeeseen mausteet, pesto ja juustoraaste, ja ota kattila pois levyltä. Sekoita kunnes juusto on sulanut tasaiseksi.

Lado ainekset kerroksittain vuokaan, niin että pohjimmaiseksi laitat tomaattikastiketta, sitten lasagnelevyjä, tomaattikastiketta, juustokastiketta jne. Jätä päällimmäiseksi kerros juustokastiketta, ja ripottele pinnalle vielä juustoraastetta. Paista 200 asteessa noin 40-45 minuuttia. Anna vetäytyä vuokassa noin 10min ennen tarjoamista.

27.06.2006 - 23:02

  n. 250 g simpukka- tms. pastaa

n. 300 g hunajamarinoituja broilerisuikaleita

pakastekasvissekoitusta, tässä käytin Findus Herkkusieniä ja vihreitä valkosipulinversoja

paprikajauhetta, currya, mustapippurirouhetta

Juustokastike:

2 rkl voita tai margariinia

2 rkl vehnäjauhoja

4-5 dl maitoa

1 kanaliemikuutio

1/2 pkt Koskenlaskija Viherpippuri -sulatejuustoa

 

Keitä ja valuta pasta. Ruskista broilerisuikaleet ja lisää pannulle pakastekasvikset. Kiehauta kunnes neste haihtuu. Sekoita pasta, broilerit ja kasvikset ja kaada uunivuokaan.

Sulata voi kattilassa, lisää vehnäjauhot. Lisää neste koko ajan sekoittaen. Lisää kanaliemikuutio ka sulatejuusto paloina. Sekoita kunnes juusto sulaa. Kaada kastike tasaisesti vuokaan ja paista 225 asteessa, kunnes pinta hieman ruskistuu.

Kävijälaskuri

Kävijälaskuri

Muita ruoka- ja leivontablogeja

Aatun apajilla

 

Cebicin keittiössä                                                                                       

Chocolate por favor                                                                                   

Chocomum

 

Ei makeaa mahan täydeltä                                                                                  

Ekun keittiö

 

Hannan keittiössä                                                           

Hedelmäpommi                                                                                           

Herkkupuoti                                                                                            

Herkkusuu

 

Jennan lempparit                                                                                      

Juhlattaren kakkublogi                                                                                  

Julien ruokaohjeita                                                                                      

Justiinan kokkailut

 

Katariinan keittiössä                                                                                 

Katastrofi keittiössä                                                                                 

Kaurislapsen kakkuja                                                                              

Keittokomerossa                                                                              

Kettuterroristit                                                                                              

Kirsin keittiössä                                                                                             

Kliivian keittiö                                                                                           

Kotiäidin 3K                                                                                                 

Krissen keittiössä                                                                                           

Kropsua eväänä                                                                                                                   

Kulinaristi                                                                                                                        

Kurkistus keittiööni

 

Makunautintoja Mimmin keittiöstä                                                                                   

Marian maistuvat                                                                                         

Meidän keittokirja                                                                                                                  

Merjan leivonta- ja askartelusivut                                                                                          

Mian kokkailut                                                                                                                     

Mymmelin kyökissä

 

Opintoretki elämään

 

Pakkopulla                                                                                                     

PiaMel                                                                                                              

Pieni kakkupuoti                                                                                                                

Pikkumyyn keittiössä                                                                                      

Pullahiiren leivontanurkka

 

Raparperitaivas                                                                                                    

Rouva Täytekakku

 

Sekasoppa                                                                                           

Sitruunamarenki                                                                                        

Sokeriherkku                                                                                                             

Suolaa&Pippuria

 

Taikinaterapiaa...                                                                                       

Tiitiäisen blogi

 

Vilijaanan ruoka- ja leivontaohjeita

 

Älä tule paha kakku

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sivupohja
Ystävyydenosoituksia yms. hauskaa

Kiitos Julie ja Ekku!

 

Tästä kiitokset Ekulle =)

 

Kiitos Ekulle jälleen kerran =)

 

Tästä kesäisestä merkistä kiitokset Open Cafelle!